10/12/2015

Uu uu

Robin - Puuttuva palanen

Blogin päivittely on hetkeksi jäänyt taka-alalle elämän vietyä mennessään. Asia voisi ehkä vähän häiritä, mutta elämä on kohdellut niin hyvin, että olen mennyt vain mukana. Tiskasin juuri ensimmäistä kertaa neljään päivään ja sain tavaroita asunnossa muutenkin vähän paikalleen, mutta mitä sitten? Pieni sotku asunnossa, taas uusiva kurkkukipu ja päivittämätön blogi on ollut pieni hinta maksaa. Viime viikkoon mahtui revontulien tähyilyä jäätyneellä maalla viltin päällä istuen ja kaakaota juoden, Anssi Kelan mahtava keikka, lounastusta, opiskelua, suunnitelmia ja kaikenlaisten isompien ja pienempien asioiden pohtimista. Parasta on kuitenkin seura, missä tätä kaikkea on saanut kokea. Kun tällainen ihminen kuin minä (vähän pessimisti) alkaa kokea niitä optimistisia fiiliksiä ja saa vaihtaa profiilikuvan Facebookissa aitoa naurua ja onnea täynnä olevaan kuvaan, niin koen viisaampana antaa blogin vähän unohtuakin taka-alalle aina paikoitellen. 

Pitkästä aikaa oli Joensuussa blogitapahtuma. Tästä höpötän myöhemmin lisää, mutta sanonpa nyt, että tapahtuma järjestettiin kasvitieteellisessä puutarhassa eli Botaniassa. Siksipä näitä kynsiä lähdin tekemään tämä ajatus mielessäni, joten leimauslaatta täynnä perhosia oli valikoitunut suosikiksi jo ennen lakkojenkaan valitsemista. Perhosten kaveriksi halusin kirkasta ja uusimpana hankintana laatikosta löytyi Picture Polishin Allure. Onhan se nyt äärettömän kaunis lakka, joten mukaan vain.


Olen viihtynyt tummissa kynsissä viime aikoina liiankin hyvin, joten en halunnut rikkoa kaavaa nytkään. Kolme kynttä kummastakin kädestä mustaksi ja hyvä tuli. Itselle tuntuu vieläkin vähän oudolta ajatukselta tehdä pikkurillistä toinen aksenttikynsi nimettömän lisäksi. Aikaisemmin tein poikkeuksetta aksenteiksi nimettömän ja keskisormen, mutta nyt muutaman kerran vaihtelu on tuntunut ihan mukavalta. Eikä tuo nyt hassummalta ainakaan omasta mielestäni näytäkään.

Pidän leimadecaleiden ulkonäöstä ja tyylistä, mutta niiden tekeminen jää harmittavan usein ajanpuutteen takia. Nyt kuitenkin ehdin helposti tehdä kaksi decalia, koska perhoskuvion värittäminen yhdellä lakalla ei todellakaan ole suuren suuri suoritus. Ongelmia on joskus aiheutunut enemmänkin decalien kiinnittämisestä, mutta tuokin sujui ainakin tällä kertaa ongelmitta. Kokokynnen kuvat onkin helpompi kiinnittää, mutta pikkuisissa kuvissa tuppaa itselläni jäämään selvät rajat decalin ympärille.



Enpä tiedä, että millaiset fiilikset olisi lakata kynsille vain Allurea. Nyt tumman kauden jälkeen se voisi nopeasti tuntua liian kirkkaalta, mutta tällä tavalla mustan kanssa yhdisteltynä lakka sointuu omaan tyyliin ja näyttääkin todella kivalta. En ole ensimmäinen, joka tätä lakkaa hehkuttaa, mutta eihän siitä nyt vain pääse yli tai ympäri, että Allure se vaan on kaunis kuin mikä. Jonkinlainen isomman pinta-alan sovitus pitää siis siitäkin vielä ehdottomasti tehdä.

Mitä te pidätte Alluresta? Entäpä kynsistä?

Picture Polish - Allure
Gina Tricot - White
China Glaze - Liquid Leather
El Corazón - Cosmos
Born Pretty Store - BP-34
Konad - Black
_________________________________________________________________________


I have "forgot" to update my blog for a few times now. I could be bothered by this, but life has been so good lately that I have just gone with it. I just did my dishes for the first time in four days and cleaned the apartment as well, but so what? A little mess in the apartment, returning sore throat and a blog without new posts have been a small price to pay. Last week I watched northern lights sitting on a blanket placed on frozen ground while drinking hot chocolate, Anssi Kela's awesome concert, lunches, studying, planning and pondering smaller and larger things. The best thing however is the company I have gotten to experience these things with. When a person like me (a bit of a pessimist) starts to experience those optimistic feelings and gets to chance profilephoto in Facebook to one with real smile and happiness, I feel it's wiser to forget the blog every once in a while.

 After a longer period of time we had a bloggerevent here in Joensuu, Finland. I will talk more about this later, but I tell you now that the event was held at Botania (botanical garden). That's why I started making these nails with an idea of butterflies. So I had picked my stamping plate before I knew anything else. I wanted something bright with the butterflies so I picked one of my newest polishes, Picture Polishes Allure. It's such a beautiful polish.

I have liked spending my time in darker nails for a while now, so I didn't want to break the pattern now. Three nails from both hands painted black and all is good. It feels a bit weird for me to do accent nails from little finger in addition to ring finger. Earlier I always did ring finger and middle finger as the accents, but I have also liked the change. And I think it also looks good.

I like the appearance and look of stamping decals, but I don't do them too often because I don't have the time. This time I had the time to do two stamping decals, since coloring that butterfly -pattern with one polish isn't too hard. I have sometimes had problems with putting the decal on it's place, but this time that went without any problems. Whole nail patterns are easy to put on, but smaller once easily leave the edges showing.

I don't know how I would have felt about wearing only Allure. After this period of darker polishes it could have felt a bit too bright by itself. But wearing it with black like this it blends into my style and even looks nice. I'm not the first one to praise this polish, but I just can't get over the fact that Allure is such a beautiful nail polish. Somekind nail art of a bigger area I really need to do with this polish.
_________________________________________________________________________

8 kommenttia:

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...