2/20/2017

Nail Art Must Haves

Tammikuussa listasin tuotteita, joita pidän omasta mielestäni kynsiharrastuksen turhakkeina. Tämä postaus sai paljon lukijoita, joten ajattelin tehdä tuolle postaukselle kaverin ja listata tällä kertaa omasta mielestäni onnistuneita tuotteita, joita jokaisen kannattaisi edes kokeilla ja antaa niille mahdollisuus.


Meikkisieni

Kannatan ehdottomasti liukuvärin tekemistä meikkisienillä. Ne ovat edullisia ja yhdestä sienestä riittää useampaan liukuvärjäykseen. On myös suosittua leikata meikkisienestä pois jo käytetyt osat, mutta itse en sitä osaa - leikkaamani osuus päätyy aina liian epätasaiseksi. Jos kokee roskien ja pölyn olevan ongelma, kannattaa meikkisieni kastella ja sitten puristella ylimääräiset vedet irti. Tämä poistaa likaa hyvin ja liukuvärjäyksen tekeminen sujuu silti.


Läpinäkyvä leimasin

Olin yllättynyt tämän tuotteen ilmestymisestä. Aluksi pohdin sitä, että onpa jännä ajatus tehdä leimasimista läpinäkyviä. Melkeen heti perään seurasi ajatus, että miksi vasta nyt?  Olin vuosia leimannut kaksipäisellä leimasimella, jonka pienemmällä päällä yritin parhaani mukaan kohdistaa pieniä leimauskuviota juuri oikeaan kohtaan ja asentoon. Läpinäkyvä leimasin tekee puolet työstä puolestasi. Tästä en todellakaan tule enää luopumaan.

Sivellin siivoukseen

Olen aloittanut harrastukseni siivoten kynsinauhoille joutuneita ylimääräisiä lakkoja pumpulipuikoilla. Alkuun se toimi ihan kivasti, mutta monta vuotta olen kaivannut ekstratarkkuutta ja käyttänyt siivoamiseen sivellintä. Olen kokeillut monia eri sivellinmerkkejä, mutta malli on aina pysynyt lähes samanlaisena. Sivellin onkin siivoamisessa ihan korvaamaton väline.




Decal Mat

Kun Decal Matit tulivat markkinoille ja yleistyivät, nimesin ne melkein heti luksusturhakkeeksi. En kokenut pakottavaa tarvetta sellaisen hankkimiselle, mutta halusin sen silti. Lopulta ostin Messy Mansionin Decal Matin (saatavilla esim. CesarsShopilta 12,90€) ja en ole joutunut sen jälkeen katumaan. Hetki meni siinä, että opin mattoa käyttämään, mutta pian homma alkoi sujua. Otan maton esille aina, vaikken tulisikaan tekemään stamping decaleja. Matto on todella hyvä lakkausalusta ja suojaa meidän työpöytää kynsilakkasotkuilta. En ymmärrä, miksi ihmiset vielä tekevät leimadecaleita suoraan leimasimelle ja siitä nostavat ne kynsille pinsettien avulla, kun on olemassa Decal Matit. Melkein samalla vaivalla kun teet yhden decalin ja odottelet sen kuivumista, voit tehdä samassa ajassa niitä jo viisi. Ilman Decal Mattia voi kyllä helposti harrastaa, mutta kun sen käyttöön oppii, niin se kyllä kannattaakin.

Hyvä säilytyssysteemi

Tämä voi vaikuttaa vähän kyseenalaiselta kohdalta listalla, mutta kun asiaa miettii tarkemmin, se ei ehkä olekaan. Usein varsinkin harrastuksen alkuvaiheessa (luultavasti) vähäisemmät määrät kynsilakkoja ja -tarvikkeita tulee säilöttyä esimerkiksi jonkinlaiseen laatikkoon. Jos lakat ja tarvikkeet ovat sekaisin laatikossa, juuri oikeiden tarvikkeiden esille kaivaminen on työlästä. Pahinta on se kun märillä kynsillä yrität lakkausta tuhoamatta kaivaa laatikon pohjalta sen yhden unohtuneen tarvikkeen. En sano, että kaikilla pitäisi olla laatikosto pöydän vieressä, mutta kehotan pohtimaan toimivaa systeemiä tarvikkeiden säilytykseen.

Ovatko nämä teille tärkeitä tarvikkeita? Mitä lisäisitte listaan?

8 kommenttia:

  1. Nämä kaikki olisi ehdottomasti munkin must have -listalla jos sellaisen tekisin. Lisäksi tuli mieleen teippiharja, jolla saa kätevästi puhdistettua leimasimet ja ylimääräiset/pilalle menneet leimat, decalmaton, kynnen sivut jossei käytä lateksia, mistä päästiinkin jo seuraavaan must have juttuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itseasiassa ole koskaan kokeillut teippiharjan käyttöä. Pitää ehdottomasti lisätä kokeilulistalle :)

      Poista
  2. Decal mat ja nestem. lateksi - ovat säästäneet niin paljolta sotkulta! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyviä juttuja oot nostanut esiin! Itse en niinkään decal matista perusta, en jotenkaan oppinut sitä käyttämään vaikka sellaisen omistankin. Sen sijaan listalle nostaisin jo kommenteissakin mainitun nestemäisen lateksin ja niinkin simppelin asian kuin pikakuivattajan! Ja ilman dotting tooliakaan en varmasti pärjäisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää nyt ehkä tehdä tälle vielä kakkososa, koska en tajua miten olen unohtanut nuo kaksi perusjuttua, mitä kuitenkin jatkuvasti itsekin käytän :D

      Poista
  4. Hyviä juttuja, nämä ois ehdottomasti munkin must have listalla. Tällä hetkellä työn alla tuo hyvä säilytyssysteemi, pää meinaa hajota kun on jokaisen eri hyllyn laatikossa jotain.

    Itse lisäisin listalle vielä detail siveltimen koska tykkään lakata tarkkoja freehand koristeltuja. Lateksi ja teippiharjakin on todella hyväksi havaittuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilytyssysteemi on kyllä tosi tärkeä! Olen iloinen, että upotin viime keväänä rahaa siihen uusien lakkojen sijasta :) Hyvä sijoitus.

      Hyvä detail sivellin on mulla vielä hakusassa, en ole etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään sitä the sivellintä vieläkään :(

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...